Niin se vaan aika kuluu. Pennut ovat alkaneet tulla siihen ikään, että niistä on luovuttava ja saatettava ne uuteen alkuun uusissa perheissä.

Pieni tai siis totta puhuen iso ikävä tulee pentuja.

<3<3<3

On ollut ilo seurata pentujen kasvua ja kehitystä aivan ensi hetkestä lähtien. Tässä on oppinut kaikenlaista uutta ja ihmeellistä niin itsekkin kuin pienet koiran alut.

<3<3<3

Toivon kaikkea hyvää pennuille ja uusille omistajille. On ollut ilo ja kunnia tutustua teihin. Olisi myös mukava kuulla teistä tämän jälkeenkin. Saada kuvia ja kuulumisia teiltä. 

<3<3<3

Minuun saa ja pitää pitää yhteyttä. Tietenkin ensisijaisena on kasvattaja keneen ottaa yhteyttä niin hyvässä kuin pahassa. Ei ole sellaista asiaa mitä emme haluaisi kanssanne jakaa. 

<3<3<3

Muistakaa antaa pennuillenne paljon hyviä kokomuksia. Antaen paljon rakkautta ja tietenkin myös ne rajat. Mitä saa tehdä ja mitä ei.

<3<3<3

Kaikkea hyvää elämänpoluillenne!

<3<3<3